Rkosmenti Waldorf koulu - Unkari - Budapest - Sashalom
Rkosmenti Waldorf koulu - Unkari - Budapest - Sashalom
Ryhmä waldorfpedagogiikasta innostuneita vanhempia perusti Rákosmenti Waldorfkoulun vuonna 1997. Koulu avattiin virallisesti vaatimattomin menoin yksityiskodissa, Budapestin itäosassa (17. kaupunginosa). Etsittyämme seitsemän tapahtumarikkaan vuoden ajan pysyvää koulurakennusta onnistuimme ostamaan entisen kulttuurikeskuksen Budapestin 16. kaupunginosasta, Sashalomista, joka on hiljaista puutarha-aluetta. Tällä hetkellä koulumme toimii peruskouluna luokka-asteille 1-8. Tarkoituksenamme on kuitenkin laajentaa opetusta kattamaan myös lukioaste.
Rákosmenti Waldorfkoulumme tavoitteet perustuvat Rudolf Steinerin vuonna 1919 luomaan waldorfpedagogiikkaan.
Suuntaa antavia periaatteitamme ovat :
- turvata oppilaiden fyysinen terveys sekä harmoninen älyllinen, emotionaalinen ja henkinen kehitys

- vaalia kehittyvän lapsen yksilöllisiä lahjoja ja taipumuksia ulkoa opittavan tiedon keräämisen sijaan
- yhdistää hoiva ja ohjaus, jonka tavoitteena on vastuullinen inhimillinen vapaus
Yksi waldorfmetodiikan päätavoitteista on herättää lapsissa mielenkiinto oppimista kohtaan ilman kilpailuasetelmaa. Opetussuunnitelmamme on tasapainoinen yhdistelmä teoreettisia sekä taide- aineita ja käytännön aktiviteetteja.
Osallistuvat vanhemmat ovat yksi waldorfkoulujen kulmakivistä. RWK:n opettajat ja vanhemmat yhdistävät voimavaransa ylläpitääkseen ja kehittääkseen koulua ja työskennelläkseen oppilaidemme hyväksi.
Tällä hetkellä tärkein kehitysprojektimme on käynnistää lukioasteen opetus. Se merkitsee koulurakennuksen laajentamista sekä piha-alueen uudistamista opetussuunnitelman kehittämisen lisäksi.

Waldorf koulu:
Rákosmenti Waldorf koulu
H-1163 Thokoly ut 13, Budapest, Unkari
Säätiö:
Rákosmenti waldorfpedagoginen säätiö
H-1173 Petri u. 2, Budapest, Unkari
Waldorfpivkoti:
Rákosmenti Waldorfpäiväkoti
H-1174 Apponyi u. 7, Budapest, Unkari













